Monipuolinen ja persoonallinen kuoro

Aboa Gospel on Turun Mikaelinseurakunnassa toimiva monipuolinen ja persoonallinen kuoro. Kuoron pääohjelmisto koostuu sekä modernista että perinteisestä afroamerikkalaisesta gospelista, mutta kuoro on valmis heittäytymään mitä erilaisimpiin projekteihin ja musiikkityyleihin. Gospelin lisäksi kuoro on kunnostautunut erityisesti Karl Jenkinsin mestariteosten esittäjänä. Kuoron perusti 19.1.2011 musiikin maisteri ja laulupedagogi Silvia Koski aloittaessaan Mikaelinseurakunnan kanttorin virassa saman vuoden alussa.

Kuorossa on 60 laulajaa ja se esiintyy säännöllisesti erilaisissa Mikaelinseurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa ja konsertoi useamman kerran vuodessa. Kuoron järjestämät Lapsen tähden – hyväntekeväisyyskonsertit ovat keränneet Tyksin lastenklinikalle yli 20 000 euroa. Kuoro on esiintynyt monien musiikkitaivaan tähtien kanssa, joiden joukossa mm. Jippu, Diandra, Koop Arponen, Riki Sorsa, Waltteri Torikka ja Kasmir. Kuoro on esiintynyt myös ohjelmissa The Voice of Finland ja Putous.

Kuoro sai merkittävän kansainvälisen tunnustuksen saadessaan mahdollisuuden konsertoida New Yorkin Carnegie Hallissa tammikuussa 2017 itsensä säveltäjä sir Karl Jenkinsin läsnäollessa.

Kuva: Teemu Simula